KASVUN KUMPPANI

Verkkokauppias, chat auki sunnuntai-iltana!

Kun asiakkaita on eniten liikkeellä, kaupan näyteikkuna kannattaa pitää paraatikunnossa ja henkilökunta valmiina auttamaan. Sama logiikka pätee verkkokauppaan.

WebNoin kaksi kolmasosaa vähittäisostoksista tehdään kello 10 ja 18 välillä, selviää Lindorffin tilastokatsauksesta. Perinteisiin kauppoihin verrattuna ostostenteko verkossa jakautuu tasaisemmin eri vuorokaudenaikoihin: ostajat aktivoituvat aamulla hiukan ennen kivijalkamyymälöiden avautumista ja jatkavat ostamista melko aktiivisesti aina vuorokauden vaihtumiseen saakka.

Ostoskeskuksissa, tavarataloissa ja myymälöissä 80 prosenttia myynnistä tehdään ennen kello 18, ja vilkkaimmin kauppa käy työpäivän päättyessä kello 15–17 välillä. Verkkokaupoissa parasta myyntiaikaa ovat illan tunnit kello 19–21 välillä.

Tiedot perustuvat Lindorffin lasku- ja erämaksutavalla alkuvuonna tehtyihin ostoksiin.

Sunnuntai on verkossa vilkkain

Perinteisissä kaupoissa 90 prosenttia myynnistä keskittyy edelleen arkipäiviin, ja nimenomaan alkuviikkoon. Suosituin ostopäivä oli maanantai, jolloin tehtiin viidesosa koko viikon ostoksista. 

Verkossakin maanantai oli toiseksi vilkkain ostospäivä. Suurin ero kivijalkamyymälöiden ja verkkokauppapaikkojen välillä löytyy sunnuntaista: silloin moni valitsee myymälöissä kiertelyn sijaan surffailun. Lindorffin tilastojen mukaan viidennes kaikista alkuvuoden verkko-ostoksista tehtiin juuri sunnuntaina.

Verkkokaupan menestymisen edistämiseksi kauppiaan kannattaa siis varmistaa, että kauppapaikka on sekä tekniseltä toimivuudeltaan että palvelumielessä iskussa iltaisin ja sunnuntaisin. Myös maksutavat on hyvä pitää monipuolisina: Lasku voi lähteä vaikkapa tilauksen mukana tai lasku voi olla esimerkiksi sähköinen. Verkkokaupan maksutavoista myös osamaksulla maksaminen kasvattaa suosiotaan.

– Ensivaikutelmalla on iso merkitys verkkokaupassa. Sivulla on kolme sekuntia aikaa vakuuttaa asiakas, digiasiantuntija Oula Järvinen Kaupan liitosta luonnehtii.

Onko chat auki, kun ostajat ovat liikkeellä?

Järvisen mukaan kotimaisen verkkokaupan menestyksen avaimia ovat suomenkielinen asiakaspalvelu ja nopeat toimitukset. Niihin kannattaa panostaa.

– Sunnuntaihin kannattaa palkata riittävästi väkeä palvelemaan asiakkaita. Palvelukanavista puhelimen merkitys vähenee koko ajan, kun taas chatin ja sähköpostin kasvaa – kustannustehokkaina palvelukanavina ainakin ne kannattaa ottaa haltuun. Maanantaiaamuun on taas hyvä varata ihmisiä pakkaamaan ja lähettämään tilauksia, Järvinen toteaa.

Henkilökohtaiseen palveluun satsaaminen sunnuntaina saattaa olla kustannussyistä haasteellista, mutta asiakkaita voi palvella myös muilla tavoin.

– Tuotteiden kuvaukset on syytä laittaa kuntoon, verkkosivuille on hyvä luoda kattava ”usein kysytyt kysymykset” -välilehti ja hioa tilausprosessi muutoinkin mahdollisimman yksinkertaiseksi, Järvinen luettelee.

21.6.2016
Teksti: Sanni Salonen
Kuva: Lindorff/Linda Halenius